Kaunis Ditchley, Uralille Ulottuva Suomi ja Joitakin Lontoonpalasia (10.-12.9.)

Viikko sitten näihin aikoihin vielä nuok... istuin skarppina Ditchleyn kartanon kirjastossa ja kuuntelin unettav... mielenkiintoisia puhujia. Onneksi kännykän värinä tai päiväkahviaikojen sumpliminen henkilökunnan kanssa herättivät aina silloin tällöin.

***

Keskiviikkona 10. syyskuuta, muutaman hyvin hektisen työviikon jälkeen, lensin siis Lontooseen, josta jatkoin matkaa junalla Charlburyyn, parikymmentä minuuttia Oxfordista pohjoiseen. Ditchleyn kuljettaja haki minut asemalta ja iltapäivän sain vielä viettää suht stressittömästi nauttien englantilaisen maaseudun äänistä (kukot kiekuivat, lampaat määkivät ja härät mörisivät) ja vehreydestä sekä Ditchleyn kartanon upeista sisustuksista. Aurinkokin paistoi - vaan toki syksyllä nurmikentät ovat jo kosteita ja liejuisia. Kävin kuitenkin kävelemässä, korkojen mutaantumisesta välittämättä, tiluksia ympäri:

Huoneeni oli kartanon ylimmässä kerroksessa. Rakennuksessa on haluttu vaalia perinteitä...

... ja siksi kylpyhuoneessani ei ollut pelkästään lavuaarissa tällaiset kaksiotehanat (semmoisethan meillä on täällä kotonakin)...

... vaan myös kylpyammeessa. Eikä suihkua laisinkaan. Sen takia ammeen reunalla oli tuo varsin hyvin tyyliin sopiva muovikannu, hiusten pesua avittamaan ilmeisestikin...

Konferenssi sujui erinomaisen hyvin. Järjestelynikin olivat menneet nappiin - vieraat saapuivat ajallaan (paitsi yksi multimiljonääri, jonka lento Vancouverista Lontooseen saapui vain vajaan vuorokauden myöhässä - käsittääkseni itse lento ei ollut myöhässä, vieraamme oli vain erehtynyt päivämääristä...), puhuivat ajallaan ja saivat ruokaa ja juomaa ajallaan, ja huoneitakin riitti kaikille. - Jälleen kerran muistutin itseäni, että nauttisin näistä välittömän vilpittömistä 'face-to-face' -kiitoksista, niitä kun entisten työpaikkojeni isoissa organisaatioissa harvoin sai :)

***

Konferensseissamme on käytäntönä, että vieraat - sekä puhujat että muut osanottajat - osallistuvat keskusteluihin omina itsenään. Tällä kertaa mukana oli useita amerikkalaisia valtionhallinnon ihmisiä (mm. Pentagonista), joille alkuun tuotti hankaluutta puhua vapautuneesti, koska paikalla oli myös muutama toimittaja - hekin omina itsenään, eivät mediaansa edustamassa eivätkä varsinkaan mitään kenellekään raportoimassa. Muut osallistujat olivat lähinnä (eurooppalaisia) investointipankkiireja. Hyvin mielenkiintoinen 'sekamelska' siis.

Konferenssipäivä oli pitkä, puhujasessioita kertyi aamuyhdeksän ja iltakuuden välillä seitsemän, ja vielä illallisilla kuulimme tuoretta tulkintaa USA:n presidentinvaalien tämän hetken tilanteesta ja ennusteista. - Puhuja, eräs The Timesin poliittinen toimittaja, oli hyvinkin varma siitä, että McCain voittaa...

Torstai-iltana, konferenssin päätteeksi, saimme lisäksi opastetun kierroksen kartanossa ja varsinkin vanhimman taidekokelman historia oli mielenkiintoista kuultavaa. 1700-luvulla rakennettu kartano on sittemmin toiminut mm. Winston Churchillin sodanaikaisena 'salaisena' majapaikkana, jossa on käyty monia tärkeitä neuvotteluja. Ditchley-säätiön tämänhetkisenä puheenjohtajana toimii Britannian entinen pääministeri Sir John Major.

Torstain pukuloistoinen 'black tie dinner' oli menuultaan perienglantilainen eli kovin tukeva: juustosouffleeta, lammasta ja toffee puddingia... Alkuun saimme ihanaa shamppanjaa ja canapeita, ja aterian päälle portviiniä.

Juttelin pitkään The Economist -lehden toimittajan, Edward Lucasin kanssa, joka toimii lehden Venäjä-asiantuntijana ja on joitakin vuosia sitten asunut Tallinnassa ja käynyt usein Suomessa ja tuntee hyvin Suomen historiaa - osaten jopa vitsailla 'kekkoslovakiasta'. Ed kehui kovasti Suomen 'kovin epäsuomalaisen oloista' (='not a traditional type of a Finn') ulkoministeriä, ja kun pyysin täsmennystä, oli samoilla linjoilla Stubbin kanssa, että Suomen pitäisi ehdottomasti liittyä NATOon... Ed Lucasilta on jokunen aika sitten ilmestynyt kirja 'uudesta kylmästä sodasta' (tähän mennessä olen lukenut kaksi ensimmäistä lukua, joten en voi mitään kirja-arvostelua vielä kirjoittaa, mutta alku ainakin vaikuttaa ihan asialliselta). Allaolevassa omistuskirjoituksessa lukee 'Suuri Suomi Uralin taa' (ja ko. toimittajan ihan omin suomenkielentaidoin kirjoitettuna)....

Perjantaiaamun munien ja pekonin jälkeen palasin Lontooseen. Samaan junaan istahtivat lisäkseni aiemmin mainitsemani multimiljonääri sekä The Timesin toimittaja kuin myös yksi Tasmaniasta Lontooseen kotiutunut pankkiiri. Uni junan hyrinässä maistui kaikille.

Paddingtonilta jatkoin matkaa tubella St James Parkin metroasemalle, parin korttelin päähän Canonbury Groupin toimistolta.

Many thanks, Sandy and Nicola, for the lovely company and pie lunch! (from the Humble Pie - for those who don't know, this is a company owned by the people I work for and the pies sure are delicious!). And welcome to Dublin!!

I sat down with Sandy and Nicola for a while - gossiping about our bosses - what else :) Then I took the tube to Oxford Circus, before going to Paddington and then to Heathrow, and walked around. Got some sweets for the kids and some mountain biking magazines for J-P - as well as a nice Barcelona Cookbook for myself. I collect cookbooks - I mean the ones I like - and the GBP sure is quite cheap at the moment!. I would have bought more but was unable to carry any extra weight in my luggage after all the goodies to take home...

This time, my flight was only 30 minutes late - besides it was a Friday. I had a cleaned house and a bowl of pasta bolognese waiting for me, what could be any better :)