Joskus taannoin hauskuutettiin J-P:n kanssa lapsia pohtimalla, miltä oikein näyttäisi, jos alkaisimme käyttäytyä kuten jälkikasvumme.
Kesken syönnin lähtisimme yhtäkkiä suunapäänä pikakirmaisulle alakerran ympäri ja sitten nopeasti närppäisimme yhden suupalan ennen seuraavaa tempausta - joka voisi olla vaikka valuminen tuolista pöydän alle. Tai jalan laittaminen niskan taakse (ei taitaisi kyllä onnistua kummaltakaan...). Nukkumaanmenoaikaan kiipeilisimme ovenkarmeissa ja sitten chattailisimme mesessä silmät ristissä yömyöhään toivoen, ettei kukaan huomaa tai ainakaan huomauta. Kengät unohtaisimme jatkuvasti takapihan nurmikolle, niin että etanat ehtisivät tehdä niihin pesän. Autossa tönisimme ja nipistelisimme toisiamme ja varsinkin ottaisimme kengät ja tietenkin myös sukat pois, että varpaanvälit tuulettuvat kunnolla. J-P ei aamulla töihinlähtiessään suostuisi pukeutumaan kuin vasta ulko-oven ollessa jo auki (joku muu kävisi tööttäilemässä autontorvea tunnelman luomiseksi) ja kiljuisi kovaa ja korkealta laittaessaan itselleen ponnaria. Minä en suostuisi syömään itse valitsemiani ruokia vaan muitten syödessä muusia haukkailisin nutellapaahtista - ja tietenkin jättäisin kantit syömättä. Unikirjoja olisi yöpöydälläni ainakin kuusi - lukisin jokaisesta kaksi lausetta ja kiljuisin ääneen, että 'ei tätä kirjaa'. J-P valittaisi päivittäin, että tismalleen samanlaisista kaksista mustista Leviksistä väärät on pesty ja oikeat pesemättä. Puhumattakaan siitä, kuinka levittelisimme roinia ympäri lattioita ja syyttäisimme sotkusta toinen toistamme...
***
Kesken syönnin lähtisimme yhtäkkiä suunapäänä pikakirmaisulle alakerran ympäri ja sitten nopeasti närppäisimme yhden suupalan ennen seuraavaa tempausta - joka voisi olla vaikka valuminen tuolista pöydän alle. Tai jalan laittaminen niskan taakse (ei taitaisi kyllä onnistua kummaltakaan...). Nukkumaanmenoaikaan kiipeilisimme ovenkarmeissa ja sitten chattailisimme mesessä silmät ristissä yömyöhään toivoen, ettei kukaan huomaa tai ainakaan huomauta. Kengät unohtaisimme jatkuvasti takapihan nurmikolle, niin että etanat ehtisivät tehdä niihin pesän. Autossa tönisimme ja nipistelisimme toisiamme ja varsinkin ottaisimme kengät ja tietenkin myös sukat pois, että varpaanvälit tuulettuvat kunnolla. J-P ei aamulla töihinlähtiessään suostuisi pukeutumaan kuin vasta ulko-oven ollessa jo auki (joku muu kävisi tööttäilemässä autontorvea tunnelman luomiseksi) ja kiljuisi kovaa ja korkealta laittaessaan itselleen ponnaria. Minä en suostuisi syömään itse valitsemiani ruokia vaan muitten syödessä muusia haukkailisin nutellapaahtista - ja tietenkin jättäisin kantit syömättä. Unikirjoja olisi yöpöydälläni ainakin kuusi - lukisin jokaisesta kaksi lausetta ja kiljuisin ääneen, että 'ei tätä kirjaa'. J-P valittaisi päivittäin, että tismalleen samanlaisista kaksista mustista Leviksistä väärät on pesty ja oikeat pesemättä. Puhumattakaan siitä, kuinka levittelisimme roinia ympäri lattioita ja syyttäisimme sotkusta toinen toistamme...
***
Tänä aamuna Ruu taisi muistaa nuo taannoiset juttumme, kun kesken kaurapuuron könysi pöydän alle ja huuteli sieltä iloisena: "Äiti, tuu tänne jumppaan mun kanssa!"
Eikä siinä kaikki: Saagan ja Fransin koulueväitä tehdessäni Saaga tuli speksaamaan eväsleipäänsä...:leipä pitää paahtaa, sitten leivän päälle pitää laittaa juusto, joka pitää sulattaa mikrossa, sitten leipä pitää leikata puoliksi ja tietenkin kantit pitää ottaa pois ja väliin pitää laittaa salaattia ja punasipulia. Selvän piti...!
4 comments:
Kiitos päivän nauruista! Mä olen kans joskus esittänyt lapsille heidän tyyliä mm. ruokailla ja juuri tuota, että yhtä äkkiä kirmataan tekemään juoksukierros talon ympäri jne. :DD
Ihana! :D Mäkin oon joskus ajatellut samaa. Varsinkin sitä toilailua ja kaatuilua mitä lapset tekee, että mitä jos äitikään ei pysyisi kunnolla pystyssä vaan kompastelisi ja kaatuisi nenälleen ja pillahtaisi itkuun monta kertaa päivässä. Tänä aamuna en meinannut saada 8v:tä suihkuun ja sanoin että mitä jos se olisi mullekin niin vaikeaa, että jonkun pitäisi kiskoa mua käsistä suihkuun ja mä karjuisin vastaan ja tarrautuisin huonekaluihin ja seiniin kiinni ja lopulta mut pitäisi nostaa väkisin suihkuun ja siellä sitten murjottaisin ja mulkoilisin. Ja lähtisin tukka pörrössä ulos kun kampaaminen olisi mulle niin suurta kidutusta.
Hauska myös kuulla että teilläkin on aamuisin liikkeellelähtö joskus tahmeaa...
Kiitos Mizyena ja Mamarazzi :) Epäilemättä tuttua kaikille...
Tästä kirjoituksesta unohtui ainoastaan (juuri nyt pimputtava) jätskiauto: Kurkistan lompakkoon, huomaan sen olevan tyhjä ja menen kysymään naapureilta, olisiko edes niillä rahaa pehmiksen ostoon... saan jätskin, sotken naamani ja käteni ja unohdan loput sohvan taakse kokolattiamatolle...
Buahhahhaa!
Tää oli tosi hauska postaus. Naureskelin ääneen :D
Meki usein naureskellaan ajatukselle, jos aikuiset ois kuin pienet lapset: kaatuilisi kaduilla sinne tänne, kömpii ylös, tepastelee katsellen ihmeissään muita ihmisiä ja autoja ja taivaita - ei ollenkaan katso mihin menee, törmää lampputolppaan ja putoaa katukivetykseltä suorinvartaloin lätäkköön.
Ruokaa on pitkin naamaa ja syliä, ja jos itketää niin sitten parutaan täysiä - ehkä jopa maahan heittäytyen :D Ja nukahtaa saa kesken kauppareissun, jos on niinkin ylellistä että istuisi rattaissa ja mukana olisi oma työntäjä :D
Post a Comment