Lauantaiaamun Rauhaa

Herään. Vasta viisi yli seitsemän. Ehkä herätyskello naksahti, vaikka ei soinutkaan ja havahduin siihen.

Lauantai. Päässäni naksahtaa todenteolla, minäkö hereillä. Unta! Lisää! Mutta kun ei nukuta.

Koko viikon on saanut herätellä unisia lapsia kouluun kahdeksan maissa, puoliväkisin. Nukkuisivatkohan yhdeksään tänään, kun on hiljainen aamu? Kukaan ei kolistele keittiössä, kukaan ei laita telkkaria täysille. Naapuristakaan ei kuulu mitään. J-P ei kuorsaa vaan nukkuu laupean äänetöntä aamu-unta. Harvinaisen hiljaista.

Otan yöpöydältä vielä katsomattoman leffan kainaloon ja hipsin alakertaan. Avaan takaoven. Aurinko lämmittää jo. Yksikään autohälytin ei soi. Nouseva lentokone näkyy taivaanrannassa, mutta ei kuulu. Tuulkoon toisaalla.

Kahvimasiina rikkoo hiljaisuuden hetkeksi. Jauhaa pavut, pusertaa kahvin, vaahdottaa maidon. Sitten on vain minä, leffa ja kahvi. Lauantaiaamun ihana rauha.

Tai niinhän minä luulin.

Yhtäkkiä: töminää portaissa, kaksi unista kakaraa paarustamassa olohuoneeseen. Istuvat sohvalle. Laittavat telkkarin päälle. Pyytävät aamupalaa. Kello on puoli kahdeksan ja on lauantai. Eiväthän ne arkenakaan ikinä nouse näin aikaisin!

Pian tulee kolmas. Asettaa sekin itsensä sinne telkkarin ääreen, jonne minun piti majoittautua kaffini ja leffani kanssa.

Kaiken kukkuraksi yöeläin ottaa ja herää. Rapistelee häkissään. Kolistaa kuuluvasti juoma-automaattiaan. Kaivaa pähkinöitä kupista ja heittelee kelvottomat ympäri häkkiä. Kameran salaman välähdykset saavat sentään otuksen pakenemaan koppiinsa, olemaan hiljaa.

Kahvi on jo jäähtynyt. Leffa jää hyllyyn pölyttymään määrittelemättömäksi ajaksi.

Pesukone päälle. Lapsille päivävaatteet. Viikonlopun ruokaostokset on sentään tehty. Ei ole pakko minnekään. Ehkä mennään rannalle. Ja ehkä nukun Ruun kanssa ihan pienenpienet päiväunet :)

Niinkuin nukuinkin.